Kuva vuodelta 2004
Maarian kirkko (rakentaminen aloitettu jo 1200-luvulla) on eräs maamme vanhimmista keskiajalla rakennetuista kivikirkoista ja se sijaitsee Räntämäen alueella (osa aikaisempaa Maarian pitäjää), Itä-Turussa, osoitteessa Maunu Tavastinkatu 2. Kirkon kattorakenteet paloivat vuonna 1876 salaman sytyttäminä. Viiri on vuodelta 1781. Kirkon kupeessa on myös pieni hautausmaa ja sankarihautoja.
Vuodelta 2007
Iltakävely vei aikoinaan usein kirkon ja hautausmaan ohitse ja portista oli mukava poiketa hetkeksi sisäpuolelle. Hautausmaa on rauhallinen ja kaunis. Kun oikein stressaa, siellä on rauhoittavaa levähtää hetki lämpimänä kesäiltana, penkillä istuen. Varsinkin kesällä, kun puut lehtineen suojaavat kirkon ympäristöä, hautausmaalla on hiljaista, vaikka tie kulkee parillakin sivulla lähellä kirkkoa.
Vuodelta 2008
Vuodelta 2009
Sisäkuva vuodelta 2010
Kyllä onkin tosi kaunis kirkko!
Minustakin se on rakennuksena harvinaisen komea.