Posts Tagged With: turkuhalli

Elysee Areena

Turkuhallin eli Typhoonin muututtua Elysée Areenaksi vuonna 1994 siellä järjestettiin mm. Tom Jonesin konsertti toukokuussa 1995. Jones oli suuressa huudossa Suomessa juuri sillä hetkellä, koska hänen kappaleensa If I Only Knew oli yksi Suomen MM-jääkiekkohistorian ensimmäisen kultamitalivuoden kannatuslauluista. Kultamitalia juhlittiin tietenkin myös Turussa, sillä joukkueessa olivat silloin myös kaupungin omat pojat Saku Koivu, Petteri Nummelin, Marko Kiprusoff ja Hannu Virta (joka pelasi sillon Sveitsissä), sekä muualta tulleista pelaajista TPS:n riveissä olleet Jere Lehtinen ja Raimo Summanen.

Konserttilavalla piipahtivat myös osa näistä Turkulaisista jääkiekkosankareista toivottelemassa onnea puolin ja myös toisin! Olihan ”Tompan” kappale noussut listojen kärkeen Suomessa tuon kevään aikana ja hän esitti sen myös tässä konsertissa yleisön hurratessa ja laulaessa mukana. Hän myös onnitteli lämpimästi Suomalaisia kaikkien aikojen ensimmäisestä jääkiekkokultamitalista.

Advertisement
Categories: Musiikki, Tapahtumia, Tarina | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Jääkiekkoa ja musiikkia

Silloin, kun en vielä asunut Turussa, kaupungissa tuli kuitenkin vierailtua melko ahkeraan. Yksi suurin syy vierailuihin oli tietenkin jääkiekko. Ei sillä, että olisin ollut mikään hirveä TPS fani, mutta koska kannatin kuitenkin toista länsi-rannikon joukkuetta ja työkavereista/ystävistä osa oli kallellaan tänne Turkuun päin, niin oli luonnollista poiketa silloin tällöin myös Typhoonissa, joka silloin oli vasta juuri valmistunut. Koska Typhoon (nyk. HK-Areena) valmistettiin ennen kaikkea vuoden 1991 Jääkiekon MM-kisoja varten,  tapahtuma oli myöskin minun kannaltani se ensimmäinen syy siihen tutustumiseen. Hallilla on ollut olemassaolonsa aikana jo monta nimeä, lähinnä sponsorien vaihtumisen vuoksi. Typhoonin jälkeen halli sai nimekseen Elysée Areena. Ennen nykyistä HK-Areena nimeään, halli tunnettiin nimellä Turkuhalli.

HK-Areena sijaitsee Turun Artukaisissa, lähellä Messu- ja Kongressikeskusta.

(Kuten arvata saattaa, siihen aikaan kuvia otettiin vielä tavallisella filmikameralla, joten laatu näiden kuvien skannauksessa ei kovin korkealle yllä, mutta eihän tässä olekaan tarkoitus prameilla laadukkailla kuvilla, vaan lähinnä koota yhteen Turku-aiheiset asiat elämässäni.)

Turkuhalli-kortti ja MM-kisojen virallinen postimerkki.

Kallistahan se oli, mutta aika monessa ottelussa sitä tuli käytyä. Tässä yksi niistä.

Lisää HK-Areenan historiasta voit lukea täältä!

Jäähallissa järjestetään myös monenlaisia muita tapahtumia, joista yksi on tietysti erilaiset konsertit. Niissäkin on tullut käytyä useitakin kertoja ja niistä tuonnempana vähän lisää. Tällä kertaa keskitytään kuitenkin vuoden 1991 Ruisrock tapahtumaan. Ruisrock on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti pidetty kesäfestari, joka kokoaa joka vuosi valtavat määrät musiikin ystäviä luonnon kauniin, meren rannalla sijaitsevan Ruissalon nurmille.

30.6.1991 oli SE päivä. Tässä kaksi suurinta syytä festareille lähtööni.

EPPU NORMAALI

BILLY IDOL

RESSU REDFORDkin oli saapunut katsomaan muita esiintyjiä yhdessä silloisen tyttöystävänsä ja nykyisen vaimonsa, Nina Björkfeltin kanssa.

Ruisrockin historiasta tietoa täällä!

PS. Jos joku jo repii pelihousujaan, kun alku näyttää kaikelta muulta kuin ”kuvia Turusta” -blogilta, niin ”no hätä”. Kohta niitä tulee enempi kuin lääkärisetä määrää! Ainoa lupaus tästä blogista on se, että matkassani takuulla kyllästyt ainakin joihinkin osiin Turkua, sillä kuvia on otettu PALJON! ;D

Categories: Musiikki, Tapahtumia | Avainsanat: , , , , , , | Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.