Posts Tagged With: tom jones

Elysee Areena

Turkuhallin eli Typhoonin muututtua Elysée Areenaksi vuonna 1994 siellä järjestettiin mm. Tom Jonesin konsertti toukokuussa 1995. Jones oli suuressa huudossa Suomessa juuri sillä hetkellä, koska hänen kappaleensa If I Only Knew oli yksi Suomen MM-jääkiekkohistorian ensimmäisen kultamitalivuoden kannatuslauluista. Kultamitalia juhlittiin tietenkin myös Turussa, sillä joukkueessa olivat silloin myös kaupungin omat pojat Saku Koivu, Petteri Nummelin, Marko Kiprusoff ja Hannu Virta (joka pelasi sillon Sveitsissä), sekä muualta tulleista pelaajista TPS:n riveissä olleet Jere Lehtinen ja Raimo Summanen.

Konserttilavalla piipahtivat myös osa näistä Turkulaisista jääkiekkosankareista toivottelemassa onnea puolin ja myös toisin! Olihan ”Tompan” kappale noussut listojen kärkeen Suomessa tuon kevään aikana ja hän esitti sen myös tässä konsertissa yleisön hurratessa ja laulaessa mukana. Hän myös onnitteli lämpimästi Suomalaisia kaikkien aikojen ensimmäisestä jääkiekkokultamitalista.

Categories: Musiikki, Tapahtumia, Tarina | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.