Monthly Archives: lokakuu 2012

Itä-Turku ja Ruissalo

Olemme edenneet vuoden 2003 kohdalle ja vuorossa on lisää kuvia Ruissalosta, sekä uutena kohteena Itä-Turussa sijaitseva Nummi (jota myös Nummenmäeksi kutsutaan) ja sen ympäristö.

S/S Ukko-Pekka seilaamassa Ruissalon ohitse – kohti Naantalia

Iltanäkymiä samoilla vesillä

Uimarantaa

Ilta-auringon loisteessa Nummelta (8. kerroksen parvekkeelta) kohti Pääskyvuoren linkkitornia.

Turun Yliopistollisen Keskussairaalan (TYKS) yksi osa (nk. Kantasairaala eli U-sairaala).

Hämeentien yli kulkevalla kevyenliikenteen sillalla (Nummenmäen kohdalla) Hämeenlinnasta päin tultaessa kohti Turun keskustaa. Taustalla TYKS:in U-sairaala.

Fasaaneja täällä tapaa päivittäin.

”Nummen tornit” eli Elinantien kerrostalokolmikko.

Kuuvuori Nummen kaupunginosassa.

Categories: kaupunginosa, Luonto, Matkailu, Nähtävyys, Palvelut, Tilannekuvat, Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , | 2 kommenttia

DBTL 1999

Kautta aikain ensimmäinen DBTL-tapahtuma (Down By The Laituri festivaali), jossa kävin kylläkin vain pikapikaa kävelyllä, oli vuonna 1999. Tuolloin pääkonsertit pidettiin vielä Samppalinnanmäellä, nykyisen Aurajoen pääteltan ja The Alueen sijasta.

Kesäpäivää paistateltiin pitkin Aurajoen rantoja.

Samaisena kesänä tuli tehtyä myös ensimmäinen – ja tähän päivään asti ainoa ajelu juuri turistiliikenteeseen tuodulla Pikku-Förillä, joka kuljettaa kesäisin matkustajia pitkin Aurajokea, poiketen aina välillä rannalla ottamassa ja jättämässä matkustajia. Kuva Pikku-Förin kannelta kohti sitä suurempaa Föriä, joka hoitaa poikittaista kevyttä liikennettä Läntisen ja Itäisen Rantakadun välillä.

FÖRI Wikipediassa

Categories: Kaupunki, Matkustus, Musiikki, Tapahtumia | Avainsanat: , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Sikin sokin Turussa

Tästä eteenpäin Turku -aiheisia kuvia tulee ihan ”sikin sokin” aikajärjestyksessä tai muuten vain sieltä täältä. Pyrin kertomaan kuvanottotilanteesta, tai niissä esiintyvistä paikoista jotain aina, kun se ylipäätään on tarpeen tai mahdollista.

Lähdetään liikkeelle vuodesta 1993 syyskuun alusta, jolloin Ruissalon vesillä seilasi ”pari purjevenhoa” ja aurinko kimmelsi meren pinnalla.

Ruissalossa ajelulla v. 1998. Ruissalo on tunnettu vanhoista, suurista puistaan ja upeista kujistaan. Pitsihuviloita ja hienoja rantojaan unohtamatta.

Runosmäki, Piiparinpolun ja Stoltinkadun risteyksessä (Naantalin ohitustien ja Tampereentien välimaastossa, Turun pohjoisosassa sijaitseva kaupunginosa) saman vuoden aikana. Kuten päivämäärä kuvassa osoittaa, kuva on otettu aikoinaan filmikameralla ja skannattu digitaaliseksi. Kuvasta voi huomata myös erään toisen seikan, joka on kovasti muuttunut viime vuosina. Tuohon aikaan talvet olivat lähes lumettomia, tai ainakin hyvin vähälumisia jopa helmikuussa. Nyt monena talvena on ollut aivan järkyttävän paljon lunta ja hurjat pakkaset. Ei ollenkaan ”normaalia” aiempiin vuosiin verrattuna.

Runosmäen pallokentältä vuonna 1999

Categories: Harrastus, kaupunginosa, Kaupunki, Luonto | Avainsanat: , , , , , | Jätä kommentti

The Culture 2011 Tall Ships Regatta

Eilen lupasin, että pian jatkan Tall Ships -tapahtumista Turun Kulttuurikaupunkivuoteen 2011.

Tällä kertaa kyseessä oli The Culture 2011 Tall Ships Regatta.

Regatta ei tuonut ihan niin paljon ja niin suuria purjealuksia Turkuun kuin Tall Ship’s Races, mutta hienoa katseltavaa riitti tuolloinkin.

Kulttuurikaupungin lisähöysteitä tapahtumalle

Komeita autojakin oli näytteillä. Milloin tahansa voisin napata tuon punaisen unelman!

Ei pojilla päätä voi huimata!

Suomenjoutsenella oli upeaa mieskuorolaulantaa

Categories: Kaupunki, Tapahtumia | Avainsanat: , , , , , , , | 1 kommentti

Tall Ship Races

VUOSI 2003

Turussa on järjestetty kolme kertaa Tall Ship -tapahtuma (v. 1996, 2003 ja 2009), joista kahdessa jälkimmäisessä olen ollut mukana. Noiden suurten purjelaivojen rantautuminen Aurajoen suulle on aivan tavattoman upeaa nähtävää. Erityisen hieno oli vuoden 2003 Tall Ship Races, jossa yksi Turkuun rantautuneista purjelaivoista oli legendaarinen Meksikon laiva CUAUHTEMOC, joka nahuatlin kielessä tarkoittaa ”laskeutuva kotka”. Laiva on saanut nimensä asteekkivaltakunnan viimeisen hallitsijan ja Montezuman vävyn mukaan.

 

Meillä oli myös suuri kunnia päästä laivan kutsuvierastapahtumaan espanjalais-latinalaisamerikkalaisen lähipiirimme ansiosta.

VUOSI 2009

Tapahtuman aikana käytiin myös vähän pienemmillä paateilla ihan omaa kisaa.

Näiden kahden tapahtuman lisäksi Turussa järjestettiin vuonna 2011 The Culture 2011 Tall Ships Regatta.

Tuosta tapahtumasta lisää seuraavassa postauksessa.

Categories: Tapahtumia | Avainsanat: , , , , | 1 kommentti

Tilannekuvia

Sieltä täältä aikojen saatossa:

Ruissalo 1999

Keskustassa 2007

Roskispalo 2007

Lintujen syyskokoontuminen 2007

”Yhä ylös yrittää” – Halistenkoskella 2008

Korkki kiinni v. 2008

Hyvät aukioloajat Koroisten kesäkahvilassa v. 2008

Poseerausta Halistenkosken rannalla v. 2008

jatkoa seuraa…

Categories: Kaupunki, Luonto, Tilannekuvat | Avainsanat: , , , , , , | 1 kommentti

Maarian kirkko

Kuva vuodelta 2004

Maarian kirkko (rakentaminen aloitettu jo 1200-luvulla) on eräs maamme vanhimmista keskiajalla rakennetuista kivikirkoista ja se sijaitsee Räntämäen alueella (osa aikaisempaa Maarian pitäjää), Itä-Turussa, osoitteessa Maunu Tavastinkatu 2. Kirkon kattorakenteet paloivat vuonna 1876 salaman sytyttäminä. Viiri on vuodelta 1781. Kirkon kupeessa on myös pieni hautausmaa ja sankarihautoja.

Vuodelta 2007

Iltakävely vei aikoinaan usein kirkon ja hautausmaan ohitse ja portista oli mukava poiketa hetkeksi sisäpuolelle. Hautausmaa on rauhallinen ja kaunis. Kun oikein stressaa, siellä on rauhoittavaa levähtää hetki lämpimänä kesäiltana, penkillä istuen. Varsinkin kesällä, kun puut lehtineen suojaavat kirkon ympäristöä, hautausmaalla on hiljaista, vaikka tie kulkee parillakin sivulla lähellä kirkkoa.

Vuodelta 2008

Vuodelta 2009

Sisäkuva vuodelta 2010

Maarian kirkko

Categories: Historia, Nähtävyys | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Paavo Nurmi

Turussa on Paavo Nurmi -stadion, josta maininta olikin jo aiemmassa postauksessa. Stadion sijaitsee Samppalinnanmäellä. Kaupungissa on sen lisäksi myös juoksijasuuruudelle omistettu Paavo Nurmi -patsas, joka ikuisjuoksee keskellä Itäistä Rantakatua, Aurakadun, Kaskenkadun ja Hämeenkadun risteyksessä.

Categories: Henkilöt, Historia, Nähtävyys | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Skanssi

Kauppakeskus Skanssi on uusin Turun suurista kauppakeskittymistä. Se avattiin vuonna 2009. Skanssi sijaitsee aivan Kaarinan rajalla, Skanssinkatu 10:ssä, aivan Helsingin valtatien (moottoritien) lähituntumassa.

Skanssi 2009

Aulassa

Vuonna 2010 Antti Tuiskun tavaratalokeikalla

Kauppakeskus Skanssi

Categories: Palvelut | Avainsanat: , , , , | 1 kommentti

Puutorin vessa ym

Turussa on monta hauskannimistä paikkaa tai aluetta, mutta mielestäni yksi parhaista ovat nämä ravintolat, joiden nimi on otettu suoraan tilan aiemmasta käytöstä.

Tällaisia ovat mm.

PUUTORIN VESSA

Vessa sijaitsee nimensä mukaisesti Puutorilla (Aninkaistenkadun ja Maariankadun kulmauksesta). Se on oikeasti toiminut alkujaan Turun ensimmäisen, Puutorilla sijainneen linja-autoaseman wc:nä vuodesta 1933 alkaen. Ravintolaksi se muutettiin v. 1986 alkuperäiskäytön sulkemisen jälkeen.

Vessan kotisivuilta lainattua: ”Tänään Puutorin Vessa on viihtyisä pistäytymisravintola, jonka rekvisiitta tuo mieleen muistoja vessan alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Muualta Suomesta ja ulkomailta kuten Tampereelta tuleville turisteille Puutorin vessa on paitsi ravintola, myös hauska matkailukohde.”

Kannattaa vierailla kotisivuilla:

Vessan Kotisivut

Vessa Wikipediassa

Toiseksi maininnan ansaitsee

Panimoravintola
KOULU

Koulu löytyy keskustasta, osoitteesta Eerikinkatu 18 (lähellä kauppatoria ja kauppahallia, Hansakorttelia vastapäätä). Ennen kouluna toiminut rakennus on valmistunut 1889. Panimoravintola valmistaa mm. useita erikoisoluita.

Koulun kotisivuille pääset TÄSTÄ!

Koulu Wikipediassa

Kolmantena pitää mainita vielä vanha pankki eli

OLD BANK

Old Bank sijaitsee Aurakadun ja Linnankadun kulmauksessa, Aurakatua kulkiessa kauppatorin ja Aurajoen välimaastossa, osoitteessa Aurakatu 3. Kuten aiemmin mainitut ravintolat, Pankkikin on alkujaan ollut ihan oikea pankki, nimeltään Turun Osakepankki. Rakennus valmistui vanhan puutalon tilalle vuonna 1907. Pankkitoiminta tässä rakennuksessa lopetettiin v. 1992 monien fuusioitumisten jälkeen.

OLD BANK kotisivut

Näiden kolmen lisäksi Turusta löytyy myös OLUTRAVINTOLA UUSI APTEEKKI, joka sijaitsee osoitteessa Kaskenkatu 1 (Torilta lähdettäessä Aurakatua ja Auran sillan ylitse, suoraan mäkeä ylös Kaskenkadun ja Itäisen Rantakadun kulmassa. Apteekkitoiminta tässä rakennuksessa alkoi vuonna 1907 ja ravintolana se on toiminut vuodesta 1993. Valitettavasti tällä hetkellä minulla ei ole yhtään kuvaa Apteekista.

Voit halutessasi äydä tutustumassa Apteekin toimintaan sen omilla kotisivuilla osoitteessa:

UUSI APTEEKKI

Categories: Historia, Info, Nähtävyys, Palvelut | Avainsanat: , , , , , , , , | 1 kommentti

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.